Syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle vähintään miljoonan

Valistuneimpien arvioiden mukaan 30 000 – 50 000 nuorta on syrjäytynyt Suomessa, ja jokainen heistä maksaa yhteiskunnalle vähintään miljoonan, puhumattakaan inhimillisistä kustannuksista. Kaikki ennaltaehkäisy säästää pitkällä tähtäimellä peruspalveluissa. 

Koulujen oppilashuoltoresurssit ja neuvolat ovat avainasemassa sellaisina ennaltaehkäisevinä palveluina, jotka mahdollistavat varhaisen puuttumisen ja säästävät peruspalveluissa. Lisäksi tulisi harkita nuorisopsykiatrian lähetteiden poistamista.

Tehdessäni pari vuotta sitten kartoituksen nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisesta, osoittautui, että Suomen kunnissa erosivat paitsi palvelut, myös tiedot kuntalaisten oikeuksista ja kunnan velvollisuuksista. Joistakin kunnista sai etsimällä etsiä edes yhtä viranhaltijaa, joka tietäisi, miten kunnassa on järjestetty esimerkiksi työpajapalvelut tai joka edes tietäisi, mitä nuorten yhteiskuntatakuu käytännössä tarkoittaa. Näitä mustia aukkoja löytyy jopa Uudeltamaalta.
 

Joissakin pienissä kunnissa yhteiskuntatakuu on riippuvainen projektiavustuksista, kun taas toisissa kunnissa koko nuorisosektori voi henkilöityä yhteen ihmiseen, jolloin järjestelmä on hyvin haavoittuvainen. Näin on esimerkiksi lapsiperhekunta Pornaisissa, jossa ei ole edes toisen asteen koulutusta.  

Joissakin kunnissa  taas pidetään kunnan nuorisoa niin reippaina että kyllä he selviävät. On makuasia, onko tämä rehvastelua vai antautumista realiteettien edessä kun peruspalveluiden järjestäminen on mahdotonta.

Joissakin kunnissa yhteiskuntatakuu ei kuulu millekään hallinnolliselle sektorille. Näin voi käydä esimerkiksi silloin kun kyseinen sektori ostetaan kokonaisuudessaan kuntayhtymältä, jonka "kotipesä" voi olla jopa toisessa maakunnassa. Näin on esimerkiksi taloudellisella vakavaraisuudellaan pörhistelevässä Myrskylässä, jossa ei ilmeisesti olla huomattu sitä, että siellä on koko maakunnan kehnoin huoltosuhde. 

Tällaisissa kunnissa ilmeisesti otetaan annettuna, että nuoret joka tapauksessa muuttavat ulos kunnasta, ja tämän vuoksi niillä ei ole varsinaista nuorisotyötä. On makuasia, onko tämä realismia vai käsien nostamista antautumisen merkiksi, viimeinen sammuttaa valot -mentaliteettia.

Syyllistämättä varmasti hyvää tahtovia viranhaltijoita, kunnat tarvitsevat nyt sekä keppiä että porkkanaa. Nuorisotakuu edellyttää paitsi hallinnollisten sektoreiden, myös kuntien välistä yhteistyötä. 

Jokaisen Suomen kunnan tulisi viipymättä laatia suunnitelmansa siitä, miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutetaan osana laajempaa kuntastrategiaa.  Tässä suunnitelmassa tulisi määritellä, mitä tapahtuu silloin kun yksikin nuori putoaa peruskoulusta tyhjän päälle. Siinä tulee määritellä, kuka soittaa ja kenelle, kuinka nopeasti, keitä kutsutaan neuvottelemaan ja millä aikataululla. 

Kaikkien nuorten elämään vaikuttavien tahojen on oltava mukana: niin viranomaissektoreiden, järjestöjen kuin koulujenkin. Porvoossa onkin onneksi tuoreessa budjettiesityksessä kirjattu jokaiselle nuorelle oma vastuuviranomainen, mikä onkin juuri tällainen oikeansuuntainen toimenpide. Lisäksi tulee sopia neuvonnan, palveluohjauksen ja seurannan mekanismeista, joilla varmistetaan, ettei nuori eksy matkalla. Laajemmassa kuntastrategiassa taas tulisi ilmaista toivottu tulevaisuudenkuva siitä, keitä kunnassa asuu ja millaisilla elämän edellytyksillä. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa.

Michael Perukangas

porvoolainen vihreä nuorisotutkija

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä eilisaamuna