perjantai 12. lokakuuta 2012

Sibeliusbulevardi kaunistuu ensi maanantaina

Porvoon Vihreät tempaisevat maanantaina 15.10. klo 17.30 ja siivoavat ja kaunistavat Sibeliusbulevardin keskikaistan talkoohengessä. Kohteita ehdottivat kaupunkilaiset Facebook-kampanjassa Viherpeukkutalkoot Porvoossa – Talko för borgåbor med gröna fingrar.
Tapahtumaan mukaan ilmoittautuneet sitoutuivat siivoamaan ja kaunistamaan eniten peukkuja saaneen kohteen. Talkooryhmä istuttaa paikalle sipulikukkia sissiviljelyn hengessä, mutta kaupunginpuutarhuri Mikko Kauniston luvalla. Kampanjaporukka toivoo, että talkootyöstä on iloa erityisesti läheisissä palvelutaloissa asuville ikäihmisille sekä ohikulkijoille. 
Viikon kestäneessä äänestyksessä talkookohteiksi ehdotettiin myös muun muassa Rauhankadulta kaupunginpuistoon johtavaa kävelykujaa sekä Kevätkummun ostoskeskuksen takana olevaa metsikköä. Huolta herätti Maarinrannassa leviävä haitallinen vieraslaji,  jättipalsami.
Porvoon Vihreät haluaa tempauksella kiinnittää huomiota viihtyisään kaupunkiympäristöön ja yhteisöllisyyteen.
 Porvoon Vihreät
Viherpeukkutalkoot Porvoossa – Talko för borgåbor med gröna fingrar
Lisätietoja antavat:
Minna Siltala, p. 040 525 1583, minna.siltala at vihreat.fi
Mai Salmenkangas, p. 0500 605 472, mai.salmenkangas at vihreat.fi
Michael Perukangas, p. 040 748 1437 furttis at hotmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti