perjantai 28. syyskuuta 2012

Tervetuloa vaaliblogiini!



Hei,

tervetuloa näille sivuille! Olen Vihreiden ehdokkaana Porvoossa tämän syksyn kuntavaaleissa. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri, ja olen toiminut Porvoon Vihreiden puheenjohtajana tämän vuoden.

Muutin Helsingistä Porvooseen toissa keväänä, ja olen asunut viime vuosina pariin otteeseen myös Oslossa, jossa opiskelin kaupunkimaantiedettä ja tein selvitystä kansainvälisen tiederahoituksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisesta, olin koti-isänä ja sain arvokasta perspektiiviä siihen, miten lähidemokratia Suomessakin voitaisiin järjestää. Olen elämäntapaliikkuja, luonnon ja musiikin rakastaja ja kaupunkisuunnittelun harrastaja jo 30 vuoden ajan, ja näitä teemoja pidän esillä myös päätöksenteossa. Tutkijana olen tehnyt selvityksiä mm. vammaispalveluista, vanhustenhoidosta ja nuorison osallisuudesta, joten ymmärrän peruspalveluiden merkityksen ihmisoikeuksien tasa-arvoiselle toteutumiselle ja tunnen kaikki erilaiset tavat tuottaa nuorisopalveluita Suomessa. Tällä hetkellä Porvoon sairaalassa osastonsihteerinä työskentelevänä ja opettaja-avopuolisoni kautta ymmärrän peruspalveluiden tuottamisen arkea kuntatasolla. Olen 4 ½ -vuotiaan pojan etäisä. Minut saa kiinni sähköpostilla furttis at hotmail.com ja mmperukangas at gmail.com sekä puhelimitse 040-748 1437.

Vanha blogini, joka toimii myös vaalien välillä, on linkkilistani ensimmäisenä. Sinne pääsee suoraan myös klikkaamalla tätä linkkiä: http://perukangas.blogspot.fi/Tulen julkaisemaan tämän vaaliblogin artikkelit myös siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti