tiistai 23. lokakuuta 2012

Hyvä olla vihreä

Vuonna 2012 on hyvä olla vihreä. Tästä suuri kiitos kuuluu Pekka Haavistolle, josta melkein tuli presidentti jättäen lähtemättömän jäljen suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän yhdisti ennennäkemättömällä tavalla hyvin erilaisista lähtökohdista ponnistaneita suomalaisia, ja antoi iloa, toivoa ja jotakin, mihin uskoa, todella monelle. Vaikka Porvoo vihertääkin taas hitusen enemmän, näissä vaaleissa ei äänestetä presidentistä, EU-tukipaketeista tai vanhuspalvelulaista.

Kuntavaaleissa on kyse hyvin arkipäiväisistä asioista: onko koulussamme opettajia, onko terveyskeskuksessa lääkäreitä, onko kirjastossa kirjoja, onko pyörätie aurattu, pääseekö bussilla ja onko uimahalli auki.

Kunnallisvaaleissa äänestetään siitä, miten nuorisotakuu toteutuu Porvoossa, onko lapsillemme leikkipuistoja ja päiväkoteja ja onko vanhuksillamme mahdollisuus valita itse, missä he haluavat viettää eläkevuotensa luottaen siihen, että apu on lähellä silloin,kun sitä tarvitaan. Kuntavaaleissa avainsana on lähellä. Riippumatta siitä, miten hallituksen kuntauudistuksessa käy elionko meillä kohta aika iso vai vielä isompi kotikaupunki, tärkeintä on se, että lähipalvelumme ovat sekä saatavilla että saavutettavissa.  

Ehdokaslistallamme on jokaiselle jotakin: kasvattajia, yrittäjiä, taiteilijoita, asiantuntijoita, tekijöitä. Kaikkia ehdokkaita yhdistää se, että he ovat arjen asiantuntijoitaMoni meistä työskentelee lähipalveluiden parissa, ja kaikkia yhdistää usko siihen, että Porvoo on ainutlaatuinen paikka, meidän kaikkien koti, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Jos vuosi 2012 on ollut hyvä vuosi olla vihreä, nyt on myös hyvä aika tehdä vihreitä tekoja. Sellaisia voi jokainen tehdä arkielämässään, ja nyt voi aloittaa äänestämällä vihreää vaihtoehtoa Porvoossa. Valinta on sinun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti